Perjantai 22.5.2015
Orkesterin Pulssin kevätmatka alkoi mielenkiintoisissa merkeissä jo heti ensimmäisessä pysähdyspaikassa. Reimarin Tuvalla Konginkankaalla keittolounaan aikana talon emäntä kertoi rakennuksesta ja sen toiminnasta kylän keskuksena. Siinä sivussa hän ojensi meitä matkalaisia kuuluvalla äänellä, että teidän ryhmälle ei kuulu salaatti vaan vain pelkkä keitto. Antoi kuitenkin hieman myöden, koska muutama kerkesi ottaa. Salaattiastioiden kannet paukautettiin tiukasti kiinni ja asia oli loppuun käsitelty. Ruoka maistui kuitenkin ihan hyvälle.
Siirryimme kyylläisinä takaisin OTP:n puhtaan valkeaan bussiin omille paikoillemme. Mukavan väljää, koska melkein jokainen saattoi istui privaatisti kahden penkin loosissa. Jalkoja saattoi helposti ojennella ja ottaa nokosia. Jari-Pekka Kokkosen ohjastamana oli turvallista matkustaa. J-P näytti niin nuorelta, mutta olikin kuulemma jo lähempänä aikuisikää.
Heinolassa juotiin kahvit ja jaloiteltiin.
Villa Kokkonen Tuusulassa oli mielenkiintoinen paikka. Taiteilijapariskunta pianisti Elina Viitala ja opperalaulaja Antti A. Pesonen pitivät meille mieleenpainuvan musiikkihetken ja siinä sivussa kertoivat Joonas Kokkosen talon valmistumisen mielenkiintoisista vaiheista. Antti otti meidät jo portilla vastaan ja aloitti innostuneen kertomuksensa talosta, pihasta , Joonaksesta ym. Talon on piirtänyt Alvar Aalto. Toiveena oli, että flyygelin muotokieli on kaiken alku. Kokkoset ja Aallot olivat päivällisellä ravintolassa ja siellä talo sai ensi hahmottelun Alvarin kynästä pöytäliinaan. Talon sisäänkäynti jo hiljentää kauniilla muotokielellään ja ikkunat noudattavat koskettimien muotoa. Pihan uima-allaskin kaartelee flyygelin muotoja kuvaten.
Talo ja piha-alue olivat olleet hoitamattomina muutamia vuosia, mutta onneksi Elina ja Antti tarttuivat toimeen saadessaan tilaisuuden. Antti kertoi, että piha oli yhtä ryteikköä ja kova oli raivaustyö, jotta kasvillisuus saatiin esiin ja uuteen kukoistukseen. Keravan vankilasta oli kovia kundeja tekemässä raakaa raivaustyötä. Kirjastosalissa saimme nauttia Elinan soitosta ja Antin laulusta. Elina oli sovittanut mielenkiintoiset versiot lauluista Oll´kaunis kesäilta, O sole mio ja Finlandia. Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin. Kaunis ele jokaisen laulun jälkeen oli, kun Antti suuteli Elinaansa kädelle. Aivan ihastuttava pari !
Elina ja Antti valittiin vuoden 2014 Kulttuurijärvenpääläisiksi heidän ansiokkaasta työstään Villa Kokkosen hyväksi.
Seuraava paikka oli Krapihovi, jonne myös majoittauduimme. Krapihovi on entinen suuri maatila, jonka navetasta on tehty hotelli. Hieno hotelli onkin. Päärakennuksessa on juhlahuoneisto, jossa illalliset, päivälliset ja aamupalat tajoillaan.
Pääsimme nauttimaan Viiden vuodenajan illallista, joka ei todellakaan ollut mikään tavanomainen antimiltaan, puitteiltaan, esityksiltään ja musiikiltaan.
Menu noudatteli Tuusulanjärven taiteilijoiden aikoinaan nauttimien pävällisten kaavaa. Kellarimestarin kuhaa, häränhäntälientä, peuran ulkofilettä, tattimuhennosta, selleri-perunapyrettä ja omena-charlotte. Juomat kärjessä Champagne Mercier, Hochheimer Hölle Riesling, Sherry Romate Fino, Chateau Tourbadon 2010, St.Emillion ja Chateau Carsin Liquoreux 2009.
Vuosisatojen vaihteessa menussa otettiin huomioon paikallisuus, joka nykyisinkin on arvossaan. Taiteilijakotien erikoisuuksia ja erityisosaamisia olivat Järnefeltin Suvirannan herkullinen porkkanapiirakka. Aho ja Halonen pitivät talonsa kalassa kevästä syksyyn. Sibeliusta nähtiin kalassa hyvin harvoin ja silloinkin ystävänsä Ahon kaverina kovat kaulassa ja ranteissa valkoiset kalvosimet.
Aino Sibelius sen sijaan oli ahkera puutarhan hoitaja. Aino sai omenoillaan ensimmäisen palkinnon Tuusulan maamiesseuran näyttelyssä.
Pekka Halosen kasvattamat tomaatit saivat kerran ensimmäisen palkinnon Kaivohuoneella pidetyssä puutarhanäyttelyssä.
Saimme nauttia päivällisen lomassa mieleenpainuvasta esityksestä, joka pohjautui Tuusulanjärven taiteilijayhteisön elämään ja sen käänteisiin. Taiteilijoiden vaiheista kuulimme suoraa puhetta kaunistelematta. Vahvat naiset ylläpitivät kodit, hoitivat lapset ja antoivat miestensä taiteilla.
Pianomusiikki soi Krapihovin illassa. Kuulimme mm. Sibeliuksen Kuusen sävelet ja lopuksi vaikuttavan Finlandia-esityksen. Mitä saakaan taitava pianisti aikaan epävireisellä soittimella.
Vaikuttava ilta lähestyi loppuaan ja niin lähdimme unten maille, koska seuraavana aamuna oli aikainen herätys.
Lauantai 23.5.2015
Krapihovin runsas ja kauniisti tarjolle aseteltu aamupala avasi meille uuden päivän. Kuljettajamme odotteli meitä matkalaisia ja bussimatka satamaan alkoi. Sadekuuro saatteli meidät laivaan. Laivalla saimme alkajaisiksi käydä buffet lounaalle. Lounasta syödessä matka joutui jo yli puolen välin merimatkaa. Laivaostoksiakin ehdittiin tekemään. Pientä keinuttavaa merenkäyntiä tuntui alkumatkalla.
Konsertin poikanen saatiin kuulla ekstempore Paula Koivuniemeltä laivan estradilla. Paula esitti potpurina hittikimaransa ja innokkaat fanit hurrasivat hänelle enemmän ja vähemmän liikuttuneessa tilassa.
Tallinnaan saavuttuamme ajoimme suoraan taidekeskus Kumuun. Museo on Baltian suurin taidemuseo, jonka nimi syntyy viron kielisistä sanoista Kunsti Muuseum. Sisäänkäynnistä tuli mieleen ensimmäiseksi metrotunneli. Käytävä johti maan alla keskuspihalle, jossa kasvoi muutama istutettu puu, joiden nimi jäi hämärän peittoon. Kauniita olivat. Pitkin käytävää oli esillä veistoksia kertomassa näyttelyyn saapujille mitä tuleman pitää.
Rakennuksen sunnittelija on suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori.
Saimme oman oppaan heti suuressa aulassa. Oppaamme puhui suomea, mutta hieman erikoisilla sanan käänteillä. Välillä sanat eivät oikein auenneet, mutta väliäkös sillä. Pääasia oli upea katsaus monessa kerroksessa oleviin taidesaleihin ja niiden runsaaseen tarjontaan. Vuosisadan vaihteen perinteistä maalaustaidetta kuuluisilta mestareilta, sota-ajan synkkää kuvausta, neuvostoajan suureellista valistavaa massiivikuvausta, nykytaidetta virosta ja muualta maailmasta. Patsashuone, jonka seinät olivat kattoon saakka täynnä historian merkkihenkilöiden rintakuvia jäi erityisesti mieleen. Huoneen ääniefektinä toimi lattian alta tuleva rahina ja kohina.
Kumu kannattaa Tallinnan matkalla ottaa koko päivän kestäväksi tutustumiskohteeksi. Niin paljon on nähtävää. Saimme aikataulussamme kuitenkin hyvän kokonaiskuvan mitä talo pitää sisällään.
Kumusta bussimme kiiti kohti majapaikkaamme Dzingeliä, joka sijaitseeTallinnan ulkopuolella. Täytyy ihailla bussikuskien taitoja ahtaalla pihalla, jolle oli parkkeerannut jo useita busseja ja koko ajan tuli lisää. Oulusta tuli myös bussilastillinen pikkupoikia pelireissulle Tallinnaan. Heidän kuskinsa oli meidän kuljettajamme Jari-Pekan isä. Isä ja poika vaihtoivat parkkipaikalla keskenään viimeiset kuulumiset ja sen jälkeen alkoi seurueemme kirjaaminen huoneisiin. Järjestelmä ei toiminut kaikkein viimeisimpien menetelmien mukaan, mutta sujui kuitenkin. Ensimmäiset avaimen saajat tulivat kiireen vilkkaan takaisin vastaanottoon, koska heille osoitettu huone oli täynnä vaatteita, matkalaukkuja, kenkiä ja eväät pöydällä. Matkaoppaamme alkoi hieman kiihtyä, mutta Jari-Pekka otti häntä olkapäistä ja totesi, että mehän ei kyllä hermostuta. Onneksi kaikki saivat huoneet, koska alkoi olla jo kiire valmistautua illan oopperaesitykseen Estonia-teatterissa. Kiirettä piti, että parhaimpiinsa ehti sonnustautua.
Ja ei muuta kuin tukka suorana bussilla takaisin Tallinnan keskustaan Estonia teatteriin. Oululaisille vinkiksi, että katselkaapa seuraavalla kerralla rotuaarilla kävellessänne Kirkkokatu 10 Säästöpankin pankkirakennusta. Talon on piirtänyt sama arkkitehti kuin Estonia-teatterinkin. Suomen ensimmäisiä naisarkkitehteja Olivia Mathilda Lönn paremmin Wivi Lönninä tunnettu. Estonia-teatteri valmistui vuonna 1913 ja Kirkkokatu 10 valmistui vuonna 1911 ja se palvelee pankkirakennuksena edelleen. Aikanaan talossa oli pankinjohtajien asunnot palvelijan huoneineen. Pankkirakennus oli kaikkine kerroksineen säästöpankin käytössä. Vieläkin on jäljellä komeat kakluunit Kosmetologikoulun tiloissa.
Buccinin La Bohemen sävelet saivat meidät rentoutumaan kauniissa kodikkaassa salissa. Väliajalla maistui kuohuviini. Voi, kun joskus taru päättyisi onnellisesti ! Niin, että Mimi ja Rodolfo saisivat toisensa. Passaapa sitä odotella. Vaikka kuinka aina päättää ja tietää miten ooppera päättyy, niin silti tulee tippa silmään loppukohtauksessa. La Boheme kannattaa silti aina kokea, mikäli on mahdollista. Buccinin sävelkulku on niin kaunista kuultavaa.
Oopperan jälkeen ajaa köröttelimme takaisin Dzingeliin ja painuimme pehkuihin. Hieman kuului nuorten ilakointia käytäviltä ja pihalta, mutta sekin hiljeni kerralla, kun valmentaja tai poikien vanhemmat panivat pojat järjestykseen.
Sunnuntai 24.5.2015
Aikainen herätys ja aamupalapussit hotellilta kaikille mukaan. Erikoisruokavaliot olivat unohtuneet, mutta siitä voi kuulemma valittaa sanoi receptionin setä harteitaan kohautellen. Tuli mieleen hotellin massiivisesta muodosta ja jostakin tietynlaisesta tunnelmasta, että neuvostoaika hönkäili vielä jostain nurkista.
Bussimme kaarsi Tuusulaan Ainolan pihaan. Kävelimme mäen päällä olevan talon portaille ja siirryimme Sibeliuksen perheen saliin, jossa oppaamme meitä odotteli. Ihailtavalla tavalla nuorimies kertoi talon historiasta ja entisistä asukkaista. Huoneet ovat suurinpiirtein samassa tilassa ja tunnelmassa, kuin ne olivat Aino Sibeliuksen kuolemaan saakka. Hän asui talossa Jannen kuoleman jälkeen yksin ja hoiteli rakasta puutarhaansa. Jannen kuoleman jälkeen hän asennutti taloon vesijohdot , joita Jannen aikana ei saanut laittaa. Inspiraatio kuulemma olisi häiriintynyt putkien lorinassa.
Ainon on täytynyt olla erityisen vahva nainen, koska hän kasvatti viisi tytärtä käytännöllisesti katsoen yksin, hoiti talouden enemmän tai vähemmän niukin varoin, teki käsitöitä, puutöitä, piirsi jopa saunarakennuksen. Tokihan hänen apunaan oli kaksi uskollista talouden/lastenhoitajaa liki kuudenkymmenen vuoden ajan. Isännän ajatukset kulkivat sävelten teitä ja uudet hansikkaat piti tilta ulkomailta saakka, kun Aino kävi samoihin aikoihin anelemassa naapureista ruokaa lapsilleen.
Ainolan tunnelmasta jäi mieleen flyygeli, jota vastapäätä seinällä maalaus pikku-Kirstistä kuolinvuoteellaan. Sanotaan, että Janne synkkinä hetkinään soitteli ja katseli maalausta surren pienen tyttösensä menetystä. Jos hieman käytti mielikuvitustaan saattoi kuulla tyttösten hälinää ja Ainon ja taloudenhoitajien toppuuttelua :” Shhhh, isä säveltää”. Tytöt kipittivät tukka hulmuten saunapolkua hoitajiensa edellä iltapesulle saunatupaan.
Suurien mäntyjen suojaamana on vaikuttava hautapaasi, jonka alla lepäävät Janne ja Aino. Jannen vaatimus oli, että hautakivi ei saa olla korkeammalla, kuin sotaveteraanien ympäri Suomen. Niin paljon Janne kunnioitti veteraaneja. Hautapaasi on maata vasten makaava massiivinen laatta ja hyvin yksinkertainen. Silti se on todella vaikuttava näky.
Ainolasta lähdimme kotimatkalle. Lounaalle pysähdyimme Mäntsälään Juustoporttiin ja lättykahvit nautimme Takkatuvalla Pihtiputaalla.
Tarkkaan piti Ouluun paluu aikataulu, koska ohjelmaamme oli merkitty saapuminen Ouluun klo 21.15 ja kaarsimme linja-autoasemalle klo 21.13.
Matka oli antoisa kaikkine kokemuksineen.
Erityiskiitokset Irmeli Ristiluomalle ja Pirkko Rautiolle
Sihteeri Pirjo